Jaostojen sivut
Mäkihyppy
ETUSIVU|YLEISTÄ|KALENTERI|TULOKSET|MÄKIKOULU|YHTEYSTIEDOT|LINKIT
Mäkikoulu

Nurmon Jymyn mäkikouluNuori Suomi

 

 

Jymyn mäkikoulun toimintaan liittyy paljon mukavia hetkiä sekä menestystä alueellisesti ja valtakunnallisesti. Mäkikoulussa alusta asti mukana olleet pikkunassikat ovat nousseet junioritasolla hyviin saavutuksiin. 

 

Viime vuosien tavoitteet ovat ylittyneet monella tasolla. Jymyn mäkihyppy saavutti mm. Hopeasompa -pronssia, piirinmestaruuksia, valtakunnallisen Vuoden Mäkikoulu 2007 -tittelin ja Nuori Suomi -palkinnon. 

 

Mäkikoulun tekniikkaharjoitukset ovat kesäkaudella pääosin Haalin mäkikeskuksen alueella. Tämän lisäksi muovimäkiharjoituksia on kokeneimmilla hyppääjillä ollut pääasiassa Vöyrillä, Saarijärvellä ja Jyväskylässä.

Syksykaudella mäkikoululaisille on tarjolla salivuorot Nurmohallissa. Lumikauden harjoitukset ajoittuvat tammi-maaliskuulle Haalin ja lähialueen mäkikeskuksiin.

 

 

Vöyri K68 (Liito-orava cup tammikuu 2009, Windows Media Player -video)

 

 

Kesäkauden peruskuntokausi käynnistyy yleensä toukokuun alussa. Kesän harjoitukset ovat monipuolisia ja muovilla juniorit ovat hyppineet satoja kertoja. Lisäksi uusi rullamäki on ahkerassa käytössä.

 

Rullamäki

 

 

Mäkikoulun salivuorot 2009 -2010

 

Lisätietoja mäkikoulusta: Reini Hietala p. 0400-835711 tai Petri Haapanen p. 040-3022519. Tervetuloa mukaan myös uudet lajista kiinnostuneet tytöt ja pojat!

 

 Kisatunnelmaa Haalin K10:ssä

Kuvassa: Haalin joukkuemäen kisatunnelmaa takavuosilta.